................WestFinnTour

Mallorca

Matkamotto - Resemotto
"Pyöräillään yhdessä se on hauskempaa - Att cykla tillsammans är roligare"


WestFinnTour toimii ainoastaan matkakiihokkeena. Jokainen varaa, vastaa matkastansa ja matkan sisällöstä itse! Halukkaalle WestFinnTourilla on yhteisen harjoituslenkin ja illallisen sovittu kellonaika ja lähtöpaikka (hotellin piha/aula).

WestFinnTour fungerar endast som reseinspiratör och envar bokar, bär själv ansvar och svarar för innehållet i sin resa. För den som vill finns en fast tidpunkt ( utanför hotellet/i aulan) för gemensam träningsrunda och middag.


Mallorca 2017


Mallorca, Colonia Sant Jordi, vecka- viikko 18

tor. 27/4- sön. 7/5 2017


Norweigian flyg / lennot
Zollinger rutter / reitit mm ym
Hurzeler cyklar / pyörät mm ym
Hotellalternativ utreds som bäst.. tutkimme hotellivaihtoehtoja parasta aikaa Vi återkommer ..palaamme


Mallorca 2016


En cykelvecka på Mallorca
Tina Strandwall Reseskildring 2016
Matkakertomus 2016 Juha Matti Anttila
Vårens höjdpunkter för cyklisten i mig är då vägarna sopas rena från vinterns grus
och då Westfinnntour publicerar sin kalender för årets cykellopp.

2015 deltog jag i Arvon kuntoajo, Tour de Vaivaisukot, Botniacyklingen och Nedervetilloppet. Efter cykelsäsongen meddelade jag loppen till Westfinntour och deltog på det sättet i utlottningen av en södernresa. Och i november fick jag det glädjande meddelandet ”Grattis! Du har vunnit en resa till Mallorca!” Jippii! Resdagen i maj 2016 kändes långt borta, men den kom fortare än man kunde tro. Under vårvintern passade jag på att cykla i Botniahallen och hann ut med landsvägscykeln på vasavägarna ett par gånger före snöfallet i slutet på april. Tränade också mentalt genom att följa med olika cykellopp på Eurosport. Fasade på förhand för hårnålskurvor i branta nedförsbackar…



Söndagen den 1 maj möttes Mallorcaresenärerna på flygfältet i Helsingfors. Det blev att skaka hand och lära sig namnen på de övriga deltagarna. Vi var sammanlagt 18, varav 17 var cyklister. Då vi landade i Palma regnade det, men under taxiresan till nordöstra delen av ön och Alcúdia klarnade vädret upp. Då vi väl fått våra hotellrum, hämtat hyrcyklarna och bytt kläder var det dags att fara på en första liten cykeltur, för att känna in vägarna och cyklarna. Jag var mycket nöjd med min kolfibercykel med tre klingor fram, som gjorde att det var lättare att klättra uppför backarna.

Vi var ut på cyklarna alla dagar utom lördag, då det blev en vilodag p.g.a. det ihållande regnet. Under veckan lärde jag känna de andra, och det var en bra grupp, där alla hade intresset för cykling gemensamt. Stämningen i gruppen var bra och både cykelturerna och tiden därutöver gick mycket fort. Alla tog också hand om varandra så till vida att man höll ihop gruppen under cykelturerna och kollade att alla hängde med i den gemensamma farten.


Ironman 2016 Mallorca


Juha-Matti var den som planerade dagsetapperna till Campanet – Muro – Inca – Algaida – Sineu – Petra osv utgående från önskemål om längd på dagsetappen som kom från de andra och med hänsyn till om vi skulle ha motvind eller medvind. En del dagar cyklade vi alla tillsammans, och andra dagar delade vi upp oss i två grupper. En grupp som valde en litet längre rutt, och den andra som tog ett litet kortare alternativ. Juha-Matti får högsta poäng för de rutter han planerade. Vi fick cykla i varierande terräng, med backe upp och backe ner. Vi var inte i de högsta bergen, utan hade lagom utmanande stigningar, men det är ändå något helt annat än Österbotten. De muskler som fick användas flitigt i nerförsbackarna var bromsmusklerna i överarmarna. Alcúdia är en bra cykelstad i det hänseendet att man ganska snabbt kommer ut ur staden och kan cykla längs med mindre vägar, camier. Vi susade förbi odlingar med vindruvor, apelsiner och citroner samt olivlundar och den röda vallmon lyste på ängarna. Överlag är vägarna i gott skick och bilisterna tar hänsyn till cyklisterna. Här fick vi också prov på trespråkigheten i gruppen, så fort det kom en bil löpte budskapet längs med cykelledet ”AUTO – BIL – BIILE”, dvs på finska, svenska och dialekt  Vi var absolut inte de enda cyklisterna på ön, vi mötte stora sällskap, cyklade förbi en del cyklister och såg också andra grupper cykla förbi oss. Jag förstår att de kommer hit och cykla!



En viktig del av cykelfärden var också de pauser vi höll i de små byarna och städerna. Här blev det att tanka med kaffe/te, färskpressad apelsinjuice, Coka cola och stora smörgåsar. Att cykla runt 100 km per dag kräver att man tankar både energi och vätska. Torgen med caféerna var ofta belägna högst i staden/byn så det var intensivt trampande förrän man kunde njuta av dricka och mat.

Efter dagens cykeltur var det skönt att byta om till simkläder och kasta sig i Medelhavet. Saltvattenterapi gör gott åt en ansträngd kropp.



Tina 2016 Cala Sant Vicenc


Jag var på Mallorca sju dagar, största delen av gruppen stannade i tio dagar. Min sista kväll hade vi gemensam middag ute. Jag kunde konstatera att det varit en fin vecka i gott sällskap och tackar Westfinntour för att jag fått möjligheten att vara med. Om det är så att man inte har tur och vinner en resa, kan man välja att själv boka in sin egen cykelresa till det resmål Westfinntour valt. Det rekommenderas varmt  Att få komma till värmen och solen - ja vi fick cykelsolbränna, dvs bruna armar och ben, resten av kroppen vit – få cykla hela dagen i gott sällskap och avsluta med god mat. Sova gott, äta frukost och igen fara ut på cykeltur. Det är livet det!

Skribent och bilder Katriina Strandwall Vasa

Mallorca 2016

Mallorca on vain kerran vuodessa

Juha-Matti Anttila (Vihinpuu Easy Riders) (Tina Strandwall)

Jo etukäteen puhutaan tavoitteista. Paljonko kukakin ajattelee ajaa kilometrejä kasaan. Toisilla on toisenkin suuntaisia tavoitteita, pitäisi saada rusketus, tuliaisia ja muuta sellaista. Tavoitteet ovat hyödyllisiä, mutta ei niitä kannata kuitenkaan seurata orjallisesti. Säätila ratkaisee paljonko pyöräillään ja saako rusketusta ollenkaan, jos sattuukin satamaan.

Tänä vuonna ajajia oli peräti 17 ja yksi henkilökohtainen 'valmentaja'. Pidimme West Finn Tourin järjestäjien toimesta jo ennen matkaa pienen palaverin, miten päivittäinen ajaminen oikein järjestetään. Alle kymmenen kuskin joukkoa on helpompi ohjata kuin isoa. Ja päädyttiin siihen, että tarjotaan lähtijöille kahta tai kolmea päivittäistä matkavaihtoehtoa ja nopeutta. Joukossa on kuitenkin useita kokeneita kävijöitä, jotka tietävät oikeat tiet ja tuntevat risteykset. Mallorca ei ole helpoimpia paikkoja suunnistaa tottumattomalle.

Aluksi rauhallisesti




Tänä vuonna säätila oli oikullisesti parempi kotimaassa kuin Mallorcalla. Mutta oli meillä se etu, että työasiat eivät häirinneet pyöräilyä. Se on kuitenkin harvinaista herkkua, että voi keskittyä kahdeksan päivää pelkkään pyöräilyn aamusta iltaan. Tankataan aamiaista, ajetaan, pysähdytään kahville, ajetaan, pysähdytään lounaalle, ajetaan, tullaan lopulta takaisin hotellille, suihku, olut, soitto kotiin, illalliselle, nukkumaan. Ja sama toistuu päivästä toiseen. Voi kuulostaa tylsältä, mutta on kaikkea muuta.



Jokaisena aamuna on edessä uusi reitti. Monille se on vielä sellainen, joka ei ole entuudestaan tuttu. Uusia maisemia, uusia kyliä. Uusia kokemuksia. Ihan vertailuna voi miettiä, mitä uusia muistoja jää jostain rantalomasta yhdessä lomapaikassa. Tässä kierretään omin lihasvoimin pikkuhiljaa koko saari ja nähdään paljon enemmän kuin bussikierroksilla. Salaisuus on osittain siinä, ettei pidetä liian kiirettä. Kausi on alussa, maantiekilometrejä ei ole oikein kenelläkään takana kotoa, joten vauhti on pakko pitää maltillisena. Ainakin pari ensimmäistä päivää. Itse asiassa Sport Trackerin mukaan toiseksi viimeisenä päivänä ajettiin 146 km pitkän matkan porukalla keskivauhdilla 24,6 km/h, mikä oli selkeästi nopeinta vauhtia ja johtui osittain suotuista tuulista ja loppumatkan pitkästä, loivasta laskuosuudesta. Kaikkina muina päivinä ajettiin noin 23 km/h vauhtia tai vielä rauhallisempaa.


Anne-Maj ja Christian kärjessä, Helen ja Rune sekä Juha ja Paavo seuraavat hyvävoimaisina.
Aurinko paistaa, eikä hankalista nousuista tietoakaan, vielä...

Pitkä matka Selvaan

Oleellista päivittäisessä suunnittelussa on ottaa huomioon tuuli. Se määrittää eniten reitin valintaa, turha ajaa vastatuuleen, sitä saa kokea kotonakin riittämiin. Sopiva etäisyys ensimmäiseen kylään, jossa juodaan kahvit, sitten sama systeemi lounaspaikkaa ajatellen. Myönnettäköön, että perjantaina vedätin pitkänmatkan porukkaa liian pitkään. Petrassa juotiin kahvit, mutta sitten tuli aika pitkä väli Selvaan ja lounaalle. Matkalla Runelta puhkesi vielä takarengas. Vaihto tosin kesti vain kymmenen minuuttia, mutta siitä eteenpäin olikin sitten pikkaisen nousua. Suunnilleen 60 metrin korkeudesta kivuttiin aika lyhyellä matkalla 250 metrin korkeuteen. Mutta syynä oli se, että olimme löytäneet Selvasta todella hyvän voileipäpaikan ja tietenkin se sattui olemaan kaupungin ylimmällä nyppylällä kirkon vieressä. Viimeinen nousu oli jotain 12 %. Matkalla kuului jonon takaa kysymys: ollaanko me dieetillä? Päästiin lounaalle tunti liian myöhään.




Löytöretkeilyä

Yksi matkan hienoimpia etappeja oli pitkä ajo etelään, Cala Figueran pikkukylään meren rannalle.


Cala Figueran jyrkkäseinäinen, pitkä poukama on loistava nähtävyys ja lounaspaikka.

Kylä on kapean poukaman ympärille rakentunut ja poukaman seinämät pystysuoraa kalliota. Pyörälläkin saa ajaa alaspäin kohtuullisen jyrkästi ja takaisin taas putkelta. Toki asiaan kuului lounaan nauttiminen kohteessa, kahvilassa kallioseinämän reunalla. Reissulle kertyi mittaa 141 km ja saatiin korkattua Felanitxin kaupunki, josta ei ollut ennen ajettu lävitse. Muutenkin uusia teitä ja maisemia löytyi pitkälti. Osalle porukasta kaikki on uutta, mutta myös keula-ajaja kaipaa uusia haasteita, joten koetin keksiä sellaisia tiepätkiä joka päivälle joita en ollut koskaan itsekään ajanut. Toisinaan se tuotti pieniä yllätyksiä. Piti ottaa pieni cami-tie Algaidan läheltä Pinaan, mutta kartta ei kertonut ihan kaikkea. Asfaltti muuttui soratieksi ja karkeaksi sellaiseksi parin kilometrin pituudelta. Oikeaan paikkaan päädyttiin, mutta maastoajon jälkeen.


Pitkänmatkan ryhmällä on takana 40 km ja rauhallinen maalaistie vie Felanitxin kaupunkiin.
On erilaista kuin kotona



Yksinkertaista iltaelämää

Oma lukunsa Mallorcan matkailussa on iltaruokailu. Osa porukasta söi puolihoidossa illallista hotellin buffetissa ja osa kävi lähiravintoloissa. Kuuluin jälkimmäiseen porukkaan ja enimmäkseen söimme hyvin. Ruokavalioon ryhmällä kuului pihvit, pastat ja runsain mitoin myös kalaruoat. Mallorcan reissu on väkisinkin kokonaisvaltainen kokemus, johon kuuluu pyöräily, maisemien ihailu, kahvittelu, jatkuva huulenheitto, ruokailu ja porukan seurasta nauttiminen. Keskeinen edellytys on se, että pitää pyöräilystä, muu tulee kuin huomaamatta siinä sivussa.

Mutta ne tavoitteet. Paavo oli asettanut tänä vuonna itselleen ankaran 1000 km tavoitteen ja viimeisenä päivänä piti sitten oikein laskea kuinka paljon pitää mättää kilometrejä, että se saavutetaan. Ja kyllähän se ajettiin Paavolle täyteen. Alla on pitkän matkan porukan keskimääräinen ajo-ohjelma ja se aika, jonka pyörä oikeasti liikkui.

Kaikkea en kerro tässä raportissa, se on mahdotonta. Oli 16 % ylämäkiä, oli inhottavaa tihkusadetta, huonopintaisia alamäkiä, ironman-kisaa, yllättävää karaokea, 4 rengasrikkoa, pari hukkaanajoa (tosi vähän!), noin 18 litraa ostettua vettä/hlö, yli sata maitokahvia ja coca-colaa, kolmisenkymmentä jääkahvia, 180 lounasvoileipää (jättikokoisia),




Pyöräilijän tyypillinen välipala: bocadillo con jamon, queso pimiento y tomate, tambien aceitunas. Muy bueno!


kymmeniä tuorepuristettuja appelsiinimehuja ja satoja appelsiinisiivuja, tuhottomasti taatelipaloja ja muuta energiaruokaa matkan aikana, kohtuullinen määrä olutta iltaisin ajon jälkeen, runsaita aamiaisia, väsymystä, hidasta palautumista, kipeitä paikkoja, mutta kaikki se on kuitenkin ollut oman itsen voittamista ja samalla nauttimista. Paluu hotellille on aina yhtä tyhjentävä kokemus. Kaikki eivät tähän ryhdy, kaikille tämä ei sovi, jotkut kokeilevat ja kummallisesti vuosi vuodelta ryhmän koko on kasvanut.

Kun on kerran kokenut Mallorcan pyöräleirin, sitä on vaikea unohtaa. Eikä siinä mitään, Mallorca on vain kerran vuodessa ja jokainen on ansainnut sen verran laatuaikaa elämässään.

Juha-Matti
kartanlukija & tulkki
Vihinpuu Easy Riders


8 päivän statistiikka keskimäärin pitkänmatkan ryhmällä:
1) 52 km, keskivauhti 21,2 km/h, reaalinen ajoaika 2.25 h
2) 107 km, 22,4 km/h, aika 4.48 h
3) 108 km, 22,0 km/h, aika 4.54 h
4) 134 km, 22,8 km/h, aika 5.53 h
5) 141 km, 23,4 km/h, aika 6.02 h
6) 125 km, 23,1 km/h, aika 5.25 h
7) 146 km, 24,6 km/h, aika 5.56 h
8) 119 km, 23,1 km/h, aika 5.08 h



Bild - Kuvat 2016 Strandwall/Anttila/Forsell/EH

Mallorca 2015 - hellettä ja löytöretkeilyä

Juha-Matti Anttila (Vihinpuu Easy Riders)



Muutama meni bussilla Formentoriin se maksoi 2*€ 2,55 Muutama polki
Formentoriin ja kulutti energiaa! WFT Mallorcalla 30.4-10.5 2015 (EH)


Lähtiessä Helsingissä satoi vettä kaatamalla ja oli kylmä.
Aivan loistava keli poistua Suomesta. Palma de Mallorcalla neljä tuntia myöhemmin astuimme terminaalista 28 asteiseen alkuillan lämpöön. Ei ollut sen jälkeen fleecelle käyttöä viikkoon. Neljäntoista hengen porukasta pari oli saarella jo valmiiksi, joten me kaksitoista muuta hurautimme kolmella taksilla Alcudiaan, pohjoisrannikolle.


V. 2015 kovat ajajat


Tällä kertaa noin puolet porukasta oli uusia, ensikertalaisia, joten ensimmäisen ajopäivän suunnitelma tehtiin sen mukaan, että he näkevät pari oleellisinta pikkukylää saaren keskellä.

Seuraavana aamuna noudettiin pyörät Hürtzelerin vuokraamosta ja lähdettiin ajamaan koko ryhmällä Petraan. Jos joku paikka on Mallorcalla klassikko, se on Petran kahvila-aukio. Ensikertalaisille kerroin jo etukäteen, että joka päivä ajetaan vähintään kerran hukkaan. Siitä ei pidä hämmentyä, sitä varten vuokraamosta annetaan jokaiselle kartta mukaan. Jo Petran keskustaan pääseminen vaatii tuuria, sillä kaikki pikkukaupungit ovat yksisuuntaisten katujen sokkeloita. Ajetaan siis kapeita katuja ympäri niin kauan, että päädytään oikeaan paikkaan lopulta.
Tasamaata pohjalaisille
Jo menomatkalla rannikolta sisämaahan noustaan koko ajan ylemmäs, mikä tietysti hämmentää pohjalaisia aluksi. Siis joka reitillä noustaan. Kuitenkin alle 250 metrin korkeuserot luokitellaan vielä tasamaaksi ja pieniksi maaston poikkeamiksi. Kahviloiden täyttämälle aukiolle löysimme helposti tällä kertaa, mutta kun oli nautittu maitokahvit ja


Normisetti..Kartta, Cafe solo con Hielo ja Cola (EH)

jääkahvit niin lähteminen Petrasta osoitti taas hankaluutensa. Kivitalojen reunustamasta kaupungista pitää osua juuri oikeaan kadunkulmaan, että löytää oikean tien seuraavaan kaupunkiin.

Sineau on toinen hieno kaupunki saaren keskellä. Sinne osuimme juuri kesken paikallisia markkinoita, joten tiet ja kadut olivat tukossa ihmisistä sekä kojuista.



Tämä koira oli näytillä Alcudian vanhassa kaupungissa (EH)


Ajoimme vahingossa jopa keskelle koiranäyttelyä, eikä siitä tykätty hyvää. Sekä ihmiset että koirat haukkuivat meitä. Saimme kuitenkin syödäksemme kaupungin reunalla. Jos kahvin kanssa tulee aina appelsiinilohkoja,



niin lounaaksi nautitaan useimmiten kinkku-juusto leipiä. Ne ovat tosin paljon suurempia kuin kotona ja muutenkin erilaisia maultaan. Parilla sellaisella jaksaa ajaa monta tuntia. Ja satanen saatiin ajettua heti ensimmäisenä päivänä.
Uusia paikkoja etsimässä



Muutoin haettiin viikon aikana uusia paikkoja, sellaisia, joissa ei oltu käyty aikaisemmin.
Ainakaan useimmat meistä. Kuten Cala Sant Vincenc, joka sijaitsi pohjoisimmassa poukamassa heti Pollencan kaupungin takana. Sinne oli vain tunnin matka hotellilta ja onneksi päätettiin poiketa.



Cala Sant Vincenc


Kahvipaikka, Cala Sant Vincenc

Kaunis paikka ja rauhallinen. Vaikka ajomatka oli lyhyt, tilasimme kahvit, kuten uusissa paikoissa kuuluukin tehdä. Seuraavalla etapilla ajoimme pientä ja maisemiltaan hienoa camia kohti Campanetin luolia. Cami on kuin asfaltoitu, kapea maalaistie, jossa voi tulla traktoreita vastaan joka toisessa mutkassa. Elisabeth halusi nähdä tippukiviluolia, joten etsimme hänelle sellaisia. Porukka jaettiin kahtia, niihin jotka halusivat ajaa ja niihin jotka halusivat luolia.



Tippukiviluolan terassiravintola (EH)


Ja yksi pari ehti jo siinä välissä rullata karkuun ja eksyä takaisin rannikolle, kun me muut suuntasimme sisämaahan. Luolaporukka ei itse asiassa nähnyt luolia, mutta löysivät kuulemma erittäin kauniin terassiravintolan.


Mutta Elisabeth :) löysi löytöretkellä Selvasta rotanloukun (EH)


Pitkänmatkan ajajat kiipesivät Campanetin ja Bugerin kukkulakaupungit ylös. Campanetissa näimme suomalaisia pyöräilijöitä Lahdesta ja Hämeenlinnasta. Vanhat herrat olivat olleet ajamassa jo kolme viikkoa. Vasta meidän saavuttua oli kuulemma lämpötila noussut kolmeenkymmeneen. Lämpöä meillä riittikin koko viikoksi aivan tarpeeksi. Nestettä piti nauttia paljon enemmän kuin mihin oli tottunut. Yhdellä pullolla ei saanut edes lähteä liikkeelle aamuisin ja pelkällä vedellä ei myöskään pärjännyt siinä helteessä.

Lisää suomalaisia tapasimme hotellissa ja uudestaan Santa Mariassa, mikä on hyvin etelässä. Ari oli tunnistanut ryhmämme jo hotellissa ja näimme hänet uudestaan lounastauolla. Nesteen tankkerin konemestari oli saksalaisen tyttöystävänsä Anjan kanssa neljän viikon pyöräilylomalla ja pyysimme heidät mukaan itärannikon reissulle. Suostuivat, koska eivät olleet aikaisemmin päässeet ajamaan isommassa ryhmässä. Santa Mariassa oli muuten suurimmat leivät ja juomineen lounas maksoi jotain kuusi euroa per henkilö. Kaikkea ei pystynyt edes syömään.
Tapaksia ja vauhtilaskuja

Itärannikolle oli pitkä matka, joten suurin osa porukasta valitsi lyhyempiä reittejä Alcudian lähistöltä. Osa jopa jakoi päivän ajot aamu- ja iltalenkkiin, että ehtivät ottaa keskellä päivää aurinkoakin rannalla. Ja osa kävi idässä. Christian polki ihailtavasti kymmenen kilometriä vastatuuleen ja ylämäkeen kun etenimme Porto Criston rannikkokaupunkiin.

Itärannikon Cala Bonassa ei näkynyt muita pyöräilijöitä Christianin, Arin, Anjan ja Juha-Matin lisäksi. Kotiin on matkaa vielä 50 km. (JM A)

Kiva paikka sekin, mutta liian vilkas meidän makuun, joten siirryimme siitä vähän pohjoisemmas Cala Bonan pienempään rantakylään lounastamaan tapaksia. Hassu juttu, kylässä ei näkynyt ainuttakaan muuta kilpapyörää kuin meidän. Ei edes telineitä pyörille. Takaisin tullessa pääsimme nousemaan taas ylös parinsadan metrin korkeuteen ja laskemaan Artan pikatien laskun, jossa näilläkin pyörillä pääsee selkeästi yli kuuttakymppiä, mikäli vain kuskia ei pelota. Itärannikko on hieno, mutta sen saavuttaminen vaatii melkoisen päiväurakan. Anja ja Ari pitivät porukassa ajamisesta niin paljon, että olivat mukana vielä toiseksi viimeisenä päivänäkin.

Edellisenä vuonna kun majapaikka oli etelärannikolla, ajoimme lähes päivittäin Algaidan kaupungin lävitse. Piti siellä nytkin käydä kaksi kertaa kahvilla ja lounaalla. Saaren keskiosan parhaat tiet ja maastot sijoittuvat Algaidan ja Muron välille. Oli ilo päästellä menemään uutta tienpintaa kumpuilevassa maisemassa, joka on vehreää ja kaunista. Muutoinkin yritimme valita ajettavaksi pieniä teitä suurempien väylien sijasta. Vaikka autot väistävätkin pyöräilijöitä hyvin, niin on mukavampi ajaa rauhallisia pikkuteitä. Niiden huono puoli on olematon viitoitus. Välillä pitää laskea erilaisia risteyksiä, että osaa kääntyä oikein seuraavalle.



Hotelimme pyörätelineet (EH)




Tänä vuonna jokainen sai entistä enemmän itse päättää millaisia päivämatkoja ja reittejä kukin halusi ajaa. Mielenkiintoinen uutuus oli jakaa päivän ajomatka kahtia, aamuun ja iltaan, jonka Ole keksi. Toki siinä ei ehdi ajaa kovin kauas, mutta kilometrejä kertyy silti. Perinteisen tyylin kannattajana halusin itse mennä katsomaan kaukaisempia kohteita ja käyttää siihen koko päivän. Kaikki ovat hyviä vaihtoehtoja, eikä pienellä saarella tarvitse pelätä liikaa eksymistä, koska kovin kauas ei kuitenkaan joudu. Ja tarvittaessa poliisit auttavat piirtämällä karttoja ruutupaperille ja näyttämällä oikeaa ilmansuuntaa.

Helle oli uusi tuttavuus, jonka kanssa opimme tulemaan toimeen. Kuumuus vie aluksi voimia, mutta kaikkeen tottuu.
Jälleen kerran viikko oli hyvä aloitus pyöräilykaudelle ja traditio jatkuu ensi vuonna…



ja rusketusratoja saatin (EH)


Kenen laukku jäi Santa Margalidaan (EH)??




MALLORCA 2014


Teksti 2014,(toinen kerta Mallorcalla West Finn Tourin matkalla, eikä viimeinen)

Mallorca 2014 – Olosuhteet kohdallaan


Juha-Matti Anttila, Vihinpuu Easy Riders

Tänä vuonna West Finn Tourin Mallorcan viikko oli loistavasti ajoitettu. Pääsimme saarelle vappuna, jolloin myös valtakunnallinen kilometrikisa käynnistyi. Osa ryhmästä oli toki jo saapunut pari päivää aikaisemmin. Tällä kertaa tukikohtana ja majoituskaupunkina oli heti Palman itäpuolella sijaitseva Arenal, jota monet pyöräilyporukat ovat käyttäneet etelärannikolla. Alle saimme heti saapumispäivänä Thompsonin täyshiilikuitupyörät, joissa oli hieman opettelemista. Normaalia leveämpi ohjaustanko ja jyrkempi ohjauskulma tekivät ajosta alkuun kiikkerää, kunnes päivän päästä uuteen tuntumaan tottui. Ensimmäisenä päivänä ajeltiin vain lähimaastoissa ja säädettiin satuloita, juotiin jääkahvia (cafe solo con hielo) ja ihmeteltiin kartan kanssa, että miten Arenalista pääsee ulos. Jo matkalla oli tehty hurjia suunnitelmia. Ensin helppoja ja tasaisia reittejä pari päivää, otetaan tuntumaa, kerätään kilometrejä ja katsotaan millaista maasto on etelässä ja idässä. Sitten suunnataan länsirannikon vuoristoon. Pakko oli käydä katsomassa heti alkuun Petran kahvilat ja syömässä valtavia leipiä Sineussa, koska nämä pikkukaupungit saaren keskellä olivat helposti tavoitettavissa ja vanhoja tuttuja. Petrassa nähtiin suomalaisia, jopa GIF:n porukkaa Kokkolasta.



Kulttuurishokki
Viimeistään toisena iltana Arenalissa meille alkoi valjeta, että olimme kenties ainoat yksitoista turistia kaupungissa, jotka eivät tulleet Saksasta. Kaupungin populaatiosta 96% oli bileturisteja, jotka halusivat enimmäkseen juoda kaljaa ja kuunnella laadukasta saksalaista diskohumppaa. Päätimme siis sulautua joukkoon iltaisin illallisen jälkeen. Päiväkohtaiseksi ohjeeksi kaikille annettiin kuitenkin kaksi sanaa kun mennään kahvilaan, myymälään tai minne tahansa paikallisten asukkaitten joukkoon: somos finlandeses (olemme suomalaisia). Huomasimme, että palvelu parani. Päivisin nämä kansalliset eroavaisuudet eivät juuri häirinneet, koska ajoimme joka päivä yli 100 km ja palasimme kaupunkiin yleensä vasta illalla kuuden jälkeen. Parina päivänä osa porukasta ajoi vähemmän ja nautti myös auringonotosta rannalla. Osa keskittyi kartanlukuun ja kilometreihin. Ajamaanhan tänne oli tultu. Ja varsinkin ylämäkiajoa sai harrastaa, koska jo päästäkseen pois Arenalista, piti ajaa ensin yhdeksän kilometriä loivaa ylämäkeä, että päästiin ylemmälle tasangolle ja keskeisiin risteyskaupunkeihin. Niistä oleellisin oli Algaida. Ei kuullosta hyvältä, mutta itse asiassa siellä oli kaksi todella mukavaa kahvilaa. Arviolta joimme niissä viikon aikana 32 jääkahvia ja 39 cokista. Viimeisenä päivänä Mikko taisi sanoakin, ettei enää tänä vuonna aio juoda enempää cokista. Sekä kahvia, että cokista juotiin myös muissa kaupungeissa, keskimäärin kolme kertaa päivässä. Vähintään.



Vuorikauriit
Sunnuntai oli sopiva päivä lähteä käymään Calvialla. Meitä Kälviäläisiä oli pitkään houkuttanut tuo asuinpaikkamme kaksoisolento. Alkumatka Palman rantaa nuollen oli melkoisen mielenkiintoinen kokemus. Aamustakin jo melko ruuhkainen ja kaksisuuntaisella pyörätiellä oli omaa tilaa puoli metriä, joten piti ajaa maltilla ensimmäiset 25 kilometriä. Vasta kun pääsimme kääntymään rannasta sisämaahan kohti Calviaa ja vuoria sai taas keskittyä polkemiseen varomisen sijasta. Calvia oli pikkukylä, niin kuin alkuperäinenkin. Jääkahvit juotiin ja jatkettiin kohti länsirannikkoa sekä yhä ylemmäs. Vuoristoajaminen tapahtuu painoluokittain, kevein ajaja menee kevyesti edeltä ja painavammat tulevat perästä sitten aikanaan. Koko meidän neljän hengen vuoristoryhmä ansaitsi tällä kertaa ’vuorikauris’ tittelit. Kaikkiaan viisi nousua, jotka olivat kukin yhtenäistä ylämäkeä yli viisi kilometriä. Viimeinen oli jotain seitsemän kilometriä ja nousukulma useasti yli 10%. Kun pyörässä oli vain kaksi eturatasta, se oli jo lopussa melkoista sykejumppaa ja tankopainia. Kun päästiin vuorilta takaisin tasaiselle ja Santa Marian kaupunkiin, muut olivat tyytyväisiä koska kohta oltaisiin kotona. En raaskinut reitinsuunnittelijana kertoa, että jäljellä oli vielä yli 50 kilometriä. Loppumatkasta ei enää paljon puhuttu. Koko päivän pituus oli 137 km ja illalla jaksettiin kävellä vain lähimpään ravintolaan syömään. Vähänkö oltiin tyytyväisiä itseemme. Tämmöisiä ajopäiviä ei ole ihmisen elämässä kovin montaa.

Palautusajoa
Vuoripäivän jälkeen oli paikallaan lähteä isommalla porukalla katsomaan, mitä itärannikolta löytyisi. Kartan pohjalta jälleen katsottiin sopiva reitti ja etsittiin mahdollisimman tasainen ja helppo maasto itään. Sopivia kahvipaikkoja ei vain sattunut reitille ihan heti alkuunsa. Normaalisti ajetaan pari tuntia ja sitten nautitaan jääkahvia ja cokis, mutta jos tästä poiketaan, niin porukassa alkaa syntyä voimakasta nurinaa. Varsinkin naisten joukossa. Päädyimme lopulta saaren kaakkoiskulmassa sijaitsevaan pieneen Cala Figueran rannikkokaupunkiin, jossa kukaan ei ollut ennen käynyt. Kapean lahdelman reunat olivat jyrkkää kalliota ja perällä poukama hienoa valkoista hiekkaa ja rantaravintola. Upea paikka. Kahlattiin oikein polvia myöten meressä ja oltiin taas tyytyväisiä itseemme. Jos nyt jotain negatiivista tuostakin aurinkoisesta päivästä yrittää etsiä, niin jouduimme ajamaan samaa reittiä takaisin, koska merituuli puski rantatiellä sen verran kovaa sivusta, että päädyimme suojaisemmalle cami-tielle, jota olimme tulleetkin. Ja jos on aina yhdeksän kilometrin ylämäki Arenalista pois, on myös yhdeksän kilometrin alamäki kotiin diskohumpan pariin. Loppu oli siis helppo ja vauhdikas.



Kilometrien metsästystä
Kun painopiste laitetaan kilometrikisan avaukselle, niin tärkeintä on silloin mahdollisimman suuri määrä kilometrejä. Tässä porukassa oli ajajia ainakin kolmesta eri joukkueesta, jotka ovat kaikki vielä eri sarjoissa. Kälviän Veivarit tähtäsi suursarjan kärkeen Epäilyksen Paavon motolla: tärkeintä ei ole voitto, vaan ylivoimainen voitto. Ja kärkeen Veivarit ovat myös menneet ylivoimaisesti. Nedervetilpeedara otti myös tehosarjaan hyvän lähdön. Elisabeth sai jossain vaiheessa kotoa kännykkään kuvan, jossa pellot olivat taas valkeana lumesta. Ja meillä oli koko ajan vähintään +23 astetta sekä kohtuullisen siedettävät tuulet. Kotona kahlattiin loskassa ja me kahlasimme tauoilla lämpimässä merivedessä. Myös Vihinpuu Easy Riders käväisi ainakin tunnin ajan piensarjan kärjessä tuolla viikolla. Sittemmin sijoitus tasaantui sijoille 2-4. Mutta onhan se melkoinen etu, kun voi kokonaisen viikon ajan keskittyä työasioiden sijasta pelkkään ajamiseen ja reittien suunnitteluun. Lisäksi meillä oli tänä vuonna huikea lisäetu, koska Mallorcalla oli aivan loistava sää koko ajan. Parempaa ei olisi voinut toivoa, kertaakaan ei kastuttu, paitsi hiestä. Viimeisenä päivänä puserrettiin Mikon kanssa kahdestaan vuoriston alareunaa pohjoisrannikolle asti, jotta saisimme tavoitteen täyteen, kaikkiaan viikossa yli 800 km ja siinä onnistuttiin. Monilla muilla meni myös yli 600 tai 700 km, mutta tärkeintä tässäkin matkassa oli taas se yhteishenki, joka syntyi. Vaikka monenlaisia ulkomaanmatkoja on ehtinyt elämässä tehdä, nämä Mallorcan pyöräleirit ovat silti ylitse kaiken muun. Sitä ei usko, jos ei itse koe.



Teksti 2014

Juha-Matti Anttila
Vihinpuu Easy Riders
(toinen kerta Mallorcalla West Finn Tourin matkalla, eikä viimeinen)



MALLORCA 2013





Kuva / Bild G Finne
teksti, kuvat ja piirrustukset: Markku Lahtinen


TUOTTEISTETTUA PYÖRÄILYÄ
Koneemme laski Palmaan keskiyöllä, ja musiikkia jumputtavat taksit kuljettivat meidät saaren toiselle puolelle Alcudiaan, missä aurinkorannat ammottivat tyhjyyttään. Turistisesonkiin oli vielä pari kuukautta, mutta pyöräilijöitä oli liikkeellä tuhansittain. Mallorca tuli monille tutuksi rantalomakohteeksi jo kymmeniä vuosia sitten. Nykyään se houkuttelee 100000 pyöräturistia keväisin ajamaan kevään lämpöön.

Valtaosa ajajista tulee Mallorcalle keväällä maaliskuun ja toukokuun välisenä aikana Englannista ja Saksasta. Jotkut tuovat mukana oman pyöränsä, mutta kun lentoyhtiöt ovat panneet pyöränkuljetukselle yhtä kovan hinnan kuin matkustajalle, pyöränvuokraamot ovat saaneet lisää asiakkaita. Huippulaatuisia pyöriä onkin tarjolla tuhansittain englantilaisten, saksalaisten ja sveitsiläisten pyörävuokraamojen suurissa halleissa. Useimmat ajavat maantiepyörillä, mutta myös maastopyöräilijöitä on liikkeellä, sillä saari tarjoaa monenlaista ajoympäristöä. Saaren länsiosa on vuoristoista, kun taas keskiosissa on laajoja viljelytasankoja, joita rytmittäville kukkuloille on rakennettu pikku kaupunkeja. Asutus on vanhaa, ja ympäristö miellyttää turistien silmää. Kun kesän rantaturistit keskittyvät rannikon muutamiin helmiin, pyöräturistit jakavat suosiotaan ja rahojaan laajemmin ympäri saarta. Kevät on kukoistusaikaa pikkukaupunkien torien baareille, joiden terassit täyttyvät pyöräilevistä ryhmistä. Länsirannikon miehet Sveitsin lipun alle Kälviän ja Nykarlebyn pyöräilyjoukkue muunnettiin hetkessä Sveitsin pyöräilyjoukkueeksi, kun pyörämatkanjärjestäjän paidat vedettiin niskaan. Mallorcan leireihin tottunut suomalaisrahvas ei ollut moksiskaan nopeasta muodonmuutoksesta.


Punaisen paidan lisäksi matkaan annettiin reppu täynnä karttoja energiatuotteita, juomapulloja, vararenkaita ja sen sellaista. Seuraavaksi mitattiin haarakorkeus ja tarkastettiin satulan paikka. Hiilikuitupyöristä oli tehty varaus jo kotona, ja kaikki sujui parissa minuutissa. Hotellissa kaikki oli yhtä sulavaa: sisäpihalla pyöräkatokset, respasta lukko, pihalla joka aamu odottamassa saavillinen energiajuomaa ja laatikkokaupalla banaaneja, sämpylöitä ja taatelia. Ei tarvinnut ajatella varusteita, ajella vain.

Tauot ovat ajamisen suola

Trikoot päälle ja matkaan: rantabulevardilta päästyä alkoivat rauhalliset maantiet, piti vain joka aamu valita lähteäkö rannikolle, vuoristoon vai maaseudulle. Ensimmäisenä aamuna ajelimme Petraan. Kivinen pikkukaupunki oli tyhjä kuin saapas helteellä, mutta keskustan aukion terassikahvilat olivat täynnä pyöräilijöitä. Kahviloiden ovilla liehuivat pyörämatkanjärjestäjien liput. Kukin oli merkinnyt reviirinsä. Heti pöytään istuttua tarjoilija toi eteen lautasellisen appelsiininlohkoja, vaikka appelsiini onkin Hollannin eikä Sveitsin maajoukkueen nimikkohedelmä. Sitten tankattiin kahvia ja pullaa ja nautittiin täysin siemauksin lämmöstä ja pyöräilyn vapaudesta. Pilvet peittivät pian taivaan, ja pitemmän lenkin sijasta tyydyttiin mäkiharjoituksiin. Serpentiinit johtivat Bonanyn kirkolle 300 metriselle mäelle. 10-prosenttiseksi äityneestä mäestä selvinnyt joukkue nautti suurta euforiaa vuorten pilkkomaa maisemaa katsellessaan.

Sitten kohti seuraavaa etappia. Nyt ajettiin Sineuun, missä vietettiin kevyt lounashetki ukkosen jyrähdellessä ja sateen pieksäessä tuoppeja. Jokin muu seurue olisikin saattanut jäädä pitämään sadetta ravintolan lämpimän sohvan äärelle, mutta Sveitsin maajoukkue vain lisäsi vaatetusta ja suivaantui kohti uusia, uskomattomia haasteita. Erehtymätöntä kartanlukutaitoa osoittaen joukkue kääntyi kymmenistä risteyksistä milloin oikeaan, milloin väärään, ylitti soraesteitä, lätäköitä ja itsensä, ja saapui vain lievästi huvenneena ja vaurioituneena lähtöpaikkaansa ennen kuin illallinen oli katettu.

Ajelu rutinoituu ja sateet jatkuvat Toisena päivänä pilvet näyttivät roikkuvan matalalla joka puolella, eikä kastumiselta voinut välttyä. Päivän reitti mutkitteli viinitarhojen ja kiviaitojen välissä ja olisi herättänyt suurta ihastusta, ellei edellä ajavan pyörästä laajoina kaarina roiskuva rapa olisi maistunut suussa ja pakottanut pitämään silmiä kiinni. ”Jos tämä on sateella näin kivaa, kuinka hienoa tämä onkaan lämpimässä ja auringonpaisteessa”, sanoi joukkueen paljon kokenut nestori Paavo ja kietaisi taas yhden vahvan Cafe Americanon lisäten: ”Hyi kun pahaa.” Vieraisiin paahtoihin tutustuminen aiheuttaa vatsanpuruja. Ajopäivä päätettiin ennen aikojaan ja lähdettiin kaupoille. Piti käydä ostamassa irtohihaa ja irtolahjetta ja sadevaraa ja kuivia sukkia. Sellaista on Mallorcan kevät. Hotellihuoneen verhotanko täyttyi kuivuvista vaatteista.

Illalla katseltiin ravintolan ikkunasta, kun rantabulevardia pitkin ajeli toinen toistaan surkeamman näköisiä pyöräilijöitä. Yli 300 km pituisen Mallorcan ympäriajon maali oli aivan vastapäätä, ja toistakymmentä tuntia tien päällä olleet näyttivät vielä surkeammilta kuin me. Eräs englantilaisajaja tuli viereiseen pöytään vilusta ja nälästä väristen, pisteli alkuruuaksi pitsan ja sen päälle kaksi annosta paellaa. Kaverin mukaan päivän annos vettä, vilua ja mäkiä oli vielä pahempaa kuin Englannin sää.

Seuraavana aamuna päätettiin yrittää lisävarustein. Kaikki vanhat ja uudet vaatteet päälle, pari kerrosta paitoja, housuja ja sukkia, tuulipusakka, sadetakki ja hanskat. Tietäähän siinä kuinka käy. Sade lakkasi jo ennen kymmenkahvia, ja vaatekerrat sai pakata reppuun. Hiki tuli, kun vielä noustiin kukkulan laelle Bugeriin kahville, sitten toiselle kukkulalle Selvaan kolajuomalle ja vielä parin kukkulan päälle. Siinä meni päivä ja päästiin tankkaamaan seuraavaa päivää varten. Neljäntenä päivänä sade ei sitten hellittänytkään. Onneksi löydettiin mukavia maalaispolkuja, jotka puikkelehtivat manteli-, viikuna- ja oliivilehdoissa kiviaitojen välitse. Toisaalla olivat laitumella lampaat, toisaalla siat. Välistä kasvoi viiniäkin, ja villinä versoi tilli.

Ihana pyöräilyelämä
Aurinko paistoi aamiaispöytään ja kevyet mainingit heiluttivat meren pintaa. Edellispäivän raskas reitti pani vielä sydämen tykyttämään – tai sitten se oli suuri whisky-sammio, joka illalla työnnettiin nokan alle ilman varoitusta. Mutta nyt oli hotellin pihalla melskettä ja meininkiä, kun sadat pyöräilijät ryntäsivät matkaan aamiaisesta selvittyään. Evästä pakattiin ja renkaita pumpattiin. Kaikilla oli lyhkäiset trikoot ja onnen virne naamalla.

Päivänpaisteen kunniaksi kierrettiin lähiseutujen parhaan leivospaikat ja torit, joilta poimittiin tuoreita viikunoita. Päivän hienoin tie oli kaksi metriä leveä, ja sen molemmin puolin kasvoi kaksi metriä korkea pensasaita. Tien penkalla röhnötti vapaita luomusikoja. Illalla huomattiin, että oli vappuaatto, ja nautittiin kuohujuoma ilman rusinoita.

Vappu oli viimeinen ajelupäivä ja Kilometrikisan ensimmäinen päivä. Suuria odotuksia oli mielessä. Oli tyyntä ja aurinkoista ja vihdoin oikea päivä lähteä vuoristoon. Joukkue jakautui kahtia, niihin, jotka mielivät sankareiksi, ja niihin joita tyydytti la dolce vita. Sankarijoukkue lähti kohti länsirannikon vuoria, joista hurjin, Puig Major kohosi liki kahteen kilometriin.



Nousu ensimmäiselle vuorelle oli noin kahdeksan prosentin mäkeä, joka sai hien kihoamaan niskaan, mutta pani myös euforian virneen suupieleen. Joutavanpäiväiset jutustelut kyllä jäivät. Satamäärin muiden maiden ajajia oli matkalla samaan suuntaan. Kun päästiin puolen kilometrin korkeuteen, tie kiemurteli ylös, alas ja sivulle kapeana nauhana rotkon reunalla. Vuoristoon kulki myös jatkuva letka turistibusseja, moottoripyöriä ja vaeltajia. Puolessa välin rinnettä oli laaja järvi, jonka rantaan poikettiin eväälle. Ne, jotka olivat sankaruutensa jo saavuttaneet, lähtivät alaspäin hurjaa kyytiä. Mutkat tuntuivat olevan yli 360 astetta, ja aina niissä tölmäsi joku väärää kaistaa vastaan.

Jarrut kirskuivat ja kädet tulivat rakoille ja silti pyörä huitoi kuuttakymppiä rotkojen välissä. Olisi varmasti pelottanut, jos olisi uskaltanut pitää silmät auki. Paikkakunnat vilahtelivat silmissä ja mittari raksutti kilometrejä kuin bensamittari euroja.

Viimeinen illallinen vietettiin joukkueen kertoillessa parhaita pyöräilymuistojaan. Ja koska useimmat olivat Kälviältä, ei vauhdista ja vaarallisista tilanteista ollut puutetta. Ehkäpä tästäkin reissusta jäi jotakin hupaa mieleen lapsenlapsille kerrottavaksi













Kuvat / Bilder G Finne


MALLORCA 2012 - VIIKKO PYÖRÄILIJÄN PARATIISISSA

kirjannut ylös Juha-Matti Anttila


Sunnuntai
Mallorcalla Hürzelerin pyörävuokraamot ovat avoinna seitsemän päivää viikossa. Sunnuntaina heti kello yhdeksän jälkeen lähdimme Theon kanssa hakemaan omia ohjuksia Alcudia Muron eteläiseltä vuokrauspisteeltä. Palvelu pelaa enimmäkseen saksankielellä, mutta ymmärsivät ilmeisesti englantiakin, koska saimme oikein mitatut, oikeilla polkimilla varustetut pyörät alle. Sekä alu- että täyshiilikuitupyörät ovat ihan ajettavia vehkeitä harrastajalle, ei mitään valittamista. Ennen puoltapäivää oli jo koko porukka tien päällä ja Tom opasti kärjessä Alcudiasta kohti Petran kylää. Melko tasaisen 25 km jälkeen Petrassa pysähdyttiin kahville ja appelsiineille. Tuovat kysymättä appelsiinilohkoja pöytään, eikä maksa mitään. Kai niitä kasvaa saarella aivan liikaa. Petran kahviloista tulikin monille lähes päivittäinen pysähdyspaikka. Loppupäivä ajeltiin Mallorcan keskiosan lievästi kumpuilevaa maastoa Algaidan ja Sencellesin kautta pieniä asfalttiteitä takaisin hotelleille Sa Poblan kaupungin reunaa kiertäen. Matkaa kertyi aurinkoisessa ja sopivan lämpimässä kelissä 95 kilometriä.

Maanantai
Vappuaattona päätettiin lähteä vähän samalle suunnalle ja ottaa vielä kevyesti kohtuullisen tasaisessa maastossa. Alkumatka Muroon oli suoraan sanoen jopa tylsän tasaista ja tuulista tietä, mutta Sineun jälkeen päästiin taas kumpuilevammille teille. Saatiin Theon kanssa päättää reitistä ja kurvattiin sitten iltapäivän paluumatkalla jo katsomaan vuoria lähempää, vaikka ei vielä nousuihin lähdettykään. Mutta länsireunan vuorten alla kulkee erittäin ajettavia ja kauniita pikkuteitä, joilla oli hienoa ajaa porukassa. Kokonaisnousua kertyi päivän mittaan 685 metriä, joten pientä huohottamista saatiin jo aikaan kälviäläisissä konkareissa. Ovat vannoutuneita tasamaan vauhtikoneita. Paluu tapahtui taas Sa Poblan tasamaakaupungin kautta ja mittarit näyttivät lopuksi 101 km saldoa.



Tiistai
Vappu on työn juhla, joten päätimme Tomin ja Theon kanssa lähteä kolmestaan vuoristoon Kloster Llucin luostarille syömään voileipää. Muut eivät vielä halunneet sinne asti, vaan lähtivät pohjoiskärjen niemelle katsoman majakkaa. Polkaisimme heti aamusta kymmeneltä Pollencan kautta Coll de Femeniesin nousuun.



Pitkään oli tasaisen lievää ylämäkeä, mutta sitten tuli vastaan kyltti, joka ilmoitti että seuraavan 7 kilometrin ajan on vähintään 5,3 % nousukulma. Aurinko paistoi, tuuli ei päässyt vuorten väliin, tuli kuuma ja hiki. Polvet natisivat ja reisilihakset vinkuivat ja pienimmälle vaihteelle löytyi vihdoin käyttötarkoitus. Kaikissa pyörissä oli kolme eturatasta ja se pienin oli näitä maastoja varten. Vajaan puolen tunnin tuskan jälkeen vuorten ylitse tuli äkkiä sadepilvi ja kasteli meidät kunnolla. Hetken päästä tuli niskaan rakeita viiden minuutin ajan. Mutta kun päästiin 515 metrin korkeuteen lakipisteeseen, se ei enää haitannut yhtään. Laskeuduttiin Llucin luostarialueen kahvilaan lounaalle ja mietittiin miten jatketaan. Theon mielestä tilanne oli ”now or never”. Halusi jatkaa saaren korkeimmalle solalle Puig Majorille. Mikäs siinä sitten, jatkoimme paussin jälkeen vaihtelevaan nousu-lasku-nousu osuuteen, joka huipentui jossain 16 kilometrin jälkeen varsinaiseen loppunousuun. Ihan samanlaista punnertamista se oli kuin aikaisemminkin, eikä siinä paljon puhuttu. Kun lopulta pääsimme korkeimmalle kohdalle 880 metrin korkeuteen, pysähdyspaikalle vuoristolammen reunalle tuli myös Sollerista taksi, joka jätti kaksi saksalaispyöräilijää kyydistä pyörineen. Voi sen mäkipyöräilyn hoitaa niinkin, että ajaa vain alamäet, huomasimme. Vauhdikasta alamäkeä meilläkin oli takaisin tullessa, välillä piti ohitella autojakin, kun menivät niin hitaasti, jotain alle kuuttakymppiä. Alhaalla tasangon reunalla oli pari kivaa nyppyläkaupunkia, Campanet ja Buger, ja sitten se tylsä Sa Pobla. Päivään mahtui nousua puolitoista kilometriä ja matkaa 113 km. Viikon kuningasetappi ehdottomasti!



Keskiviikko
Tom oli tullut Pietarsaaresta Mallorcalle jo aikaisemmin ja keskiviikko oli hänen viimeinen pyöräilypäivänsä, joten hän sai päättää päivän reitin, joka suuntautui saaren itäreunalle. Ajettiin taas koko yhdeksän hengen porukalla keskeltä etelään Petran lävitse Manacoriin ja sieltä itärannikolle asti. Son Serveran kohdalla oli liikaa liikenneympyröitä, risteyksiä ja vaihtoehtoja, joten ajoimme varmuuden vuoksi pari kertaa harhaan. Kun olimme tarpeeksi eksyksissä, turhauduimme ja päätimme lähteä takaisin kotiin (Alcudiaan). Ensin nautittiin ennätyksellisen hitaasta palvelusta sekä kahvista ja voileivistä erittäin kauniissa ja lämpimässä säässä. Sitten vuorossa oli hiljaa hivuttavaa salakavalaa nousua Artan kaupunkiin, joka ohitettiin pikaisesti. Viikon parhaat alamäet avautuivat sen jälkeen. Parhaimmillaan vauhti nousi yli 70 km/h, mutta siinä kyydissä ei enää ehtinyt katsella mittareita, täytyi pitää silmät tiessä ja edellä menevässä pyörässä. Tie oli jo isompi ja liikennettä enemmän, mutta autot kyllä väistivät meitä ja muita pyöräilijöitä todella hyvin. Niitä muita pyöräilijöitä oli samaan aikaan Mallorcalla ehkä noin 30 000, suurin osa Saksasta. Tällekin 103 km mittaiselle etapille saatiin nousumetrejä peräti 715, eli ihan tasaista ei ole saaren itäreunakaan.

Torstai
Hajotimme porukan pienempiin ryhmiin ja jokainen sai vähän valita minkä tyyppistä maastoa ja minkä mittaista matkaa halusi ajaa kahtena viimeisenä päivänä. Theon kanssa päätimme kiertää vähän pitempää reittiä Petraan ja ottaa sitten kumpuilevaa tietä keskiosien lävitse vuorten reunalle ja takaisin. Tarkoituksena kevyempi välipäivä, ilman kauheaa kiirettä. Päiväkahvi ja voileivät nautittiin Sineussa. Hakeuduimme tarkoituksella taas Bugerin ja Campanetin kaupunkeihin. Kummassakin on pakko ajaa tiukka nousu kylän keskusaukiolle ja kirkolle, joka sijaitsee kukkulan laella. Hauskaa ja pohjalaisesta näkökulmasta älyvapaata kaupunkisuunnittelua, suosittelemme pyörämatkailijoille ja kaavoituspäälliköille! Pikkutiet, joita ajoimme, ovat yllättävän hyväpintaisia, mutta risteykset huonosti viitoitettuja. Jos ei katso kartasta etukäteen, minne pitää kääntyä, ajaa helposti harhaan. Niin nytkin. Päädyimme taas tasangolle ja siihen saamarin Sa Poblaan, jonne kaikki tiet tuntuivat johtavan. Ajateltiin Theon kanssa, että oikaistaan kaupungin lävitse, kun yleensä porukalla oli kierretty kaupungin reunustietä. Huono idea. Sa Pobla on täynnä yksisuuntaisia katuja ja ajaminen yhtä painajaista. Päädyimme lopulta ulos kaupungista ja avoimille pelloille hitonmoiseen vastatuuleen, jossa puskettiin kymmenen kilometriä, että päästiin vihdoin rantatielle. Välipäivän loppulukemat olivat 93 km ja nousuakin 635 metriä.



Perjantai
Viimeinen päivä. Suunta aamulla yhdeksän jälkeen Theon kanssa Sa Poblan ohitse suoraan Palmaa kohti, mutta pientä cami-tietä pitkin. Ne ovat jonkinlaisia klassikkoreittejä, asfalttipintaisia, mutta niillä näkee yllättävän vähän jopa pyöräilijöitä, saati sitten autoja. Melkeinpä parhaita reittejä valittavaksi. Ja taas paineltiin vastatuuleen 40 kilometriä kunnes päästiin Santa Mariaan, jossa tempaistiin ne normaalit leivät, kokis ja cafo solo con hielo (jääkahvi; espresso, joka kaadetaan makeuttamisen jälkeen toiseen lasiin, jossa on jäitä). Sitten otettiin vielä hieman tuntumaa vuoriston reunaan ja noustiin Alaroon, jonka jälkeen jatkettiin vaihtelevilla laskuilla ja nousuilla aina pohjoiseen Pollencaan asti. Onnistuimme vihdoin olemaan eksymättä Sa Poblaan, mutta eksyimme kyllä hetkeksi Port Alcudiaan, taas yksi pieni lukuvirhe liikenneympyrässä. Olimme kuitenkin jo iltapäivällä kahden jälkeen hotelilla, vaikka päivälle matkaa kertyikin 105 kilometriä. Päätimme, että ensi vuodeksi poistamme kartalta koko Sa Poblan.

Loppuyhteenveto
Uskomattoman hieno viikko! Varsinaista juhlaa, kun saa kuusi päivää keskittyä pelkästään pyöräilyyn. Useimpina päivinä lähtö tapahtui noin kello kymmenen, loppuviikosta yhä aikaisemmin. Sää oli päivittäin noin 20-24 astetta, aurinkoista tai puolipilvistä, tuulta tosin piisasi välillä liikaakin, jopa noin 10 m/s. Tärkeää oli päättää heti aamulla joka päivälle tärkein taukopaikka, jossa pysähdyttiin kahville ja syömään kinkku-tomaatti-juustoleipiä. Jotain ihan toista kuin voisi Suomessa kuvitella saavansa. Ja kahviloissa on muuten halpaa. Tilaat kahvia, leipiä, kokista, appelsiineja tulee automaattisesti ja kun maksat kahden hengen lounaan, saat vielä kympin setelistä takaisin kolikoita.



Iltapäivällä oltiin yleensä takaisin hotellilla vasta joskus 17.00 kieppeillä, varsinkin jos ei pidetty matkalla kauheaa kiirettä ja katseltiin ajaessa maisemia, jotka olivat upeita. Suihkun ja välinehuollon jälkeen nautittiin ehkä yksi ansaittu olut ja sitten mentiin porukalla syömään kahdeksan kieppeillä. Viikon aikana pöydässä oli monta kertaa kalaa (merianturaa tai lohta), jonkin verran lihaa ja joskus jopa pitsaa. Hyviä viinejäkin löytyi, mm. AN1 ja Rias Baixasin valkoviinejä, joita maisteltiin kohtuudella. Hotellihuoneessa pää kopsahti tyynyyn yhdentoista aikoihin ja aamulla oltiin aikaisin valmiina nousemaan pyörän päälle, kunhan lämpötila oli noussut tarpeeksi. Pyöräilyhenkisyys tulee Mallorcalta ilmi joka paikassa. Kahviloiden ulkopuolella on kilpapyörille tarkoitettuja telineitä jokaisessa maaseudun pikkukylässäkin. Kaupungeissa autot antavat risteyksissä hyvin tilaa. Muita pyöräilijöitä on tien päällä paljon, siis todella paljon. Kaikkia ei ehdi tervehtiä. Hotelleissa on päivän säätiedot tulostettuna ilmoitustaululle. Osalla hotelleista on sopimus pyörävuokraamojen kanssa pyörien säilytyksestä erillisissä telineissä. Lisäksi aamulla saa tankata vapaasti urheilujuomaa, evästä ja täyttää renkaat hotellin huoltopisteessä. Renkaat pitikin tarkistaa joka aamu, koska paine väheni vuorokaudessa hämmästyttävän paljon. Viikossa ehtii ajaa nipun hyviä perusreittejä lävitse, mutta nälkä kasvaa koko ajan ja monta vuorennyppylää jäi vielä kokeilematta. Vuokraamosta saa paidan ja muun tavaran mukana myös kohtuullisen hyvän kartan saaresta ja tiestöstä. Todennäköisesti sitä karttaa tulee ensi talvena tutkittua monta kertaa ensi kevättä varten. Silloin tehdään paluu Mallorcalle ja ajetaan ne puuttuvatkin reitit.


"The Heroes, + 600 km"


PUHEENJOHTAJAN MALLORCA

WestFinnTourin toisen toimintavuoden arvontapalkintoina oli kaksi Mallorcan matkaa. Arvontaan pääsi mukaan noin 50 ajajaa, jotka ajoivat Tourimme neljä kuntoajoa seitsemästä. Arvonta suosi Theoa ja Kjelliä, joilla molemmilla oli mahdollisuus lähteä mukaan reissullemme. Kaikkinensa meitä tourilaisia oli yhdeksän, kaikki innostuneita pyöräilijöitä. Toteutimme matkan omatoimimatkana ,johon järjestimme ennakkovalmisteluna hotelli- ja lentovarauksia, jotta olisimme samanaikaisesti paikalla ja kutakuinkin samoissa hotelleissa. Tämä onnistui mainiosti. Pyörät vuokrasimme ennakkovarauksella ja saimme laadukkaat välineet hiilikuiturungoilla ja ultegran osilla. Käyttämämme pyörävuokraamo oli hotellien vieressä, tasokas ja kohtuullisen edullinen hieman toistasataa euroa viikko.

Olosuhteet Mallorcalla olivat verrattomat, sopivan lämmin sää n. 20-24 astetta, auringonpaistetta ja sopivasti tuulta kotimaan tyyliin. Maastoa oli kaikkea kaikille-periaatteella , loivaa nousua ja jyrkempää nousua, jotka kääntyivät onneksi alamäiksi paluumatkalla. Vuoristokaureillekin löytyi haastetta ja meille tasamaan taitajille myös alamäkiharjoitusta.


"The Giants of Mallorca"


Päällystetyt hyväkuntoiset tiet mahdollistivat mitä erilaisimpia lenkkejä. Pyöräilijöitä oli paljon mutta ei haitaksi asti sillä lenkkivaihtoehtoja oli niin useita. Pyöräilijöiden määrästä sai käsityksen pikkukaupunkien täysillä kahvipaikoilla ,joissa tauottaminen oli luontevaa.



Ajoimme määrällisesti viikon aikana 600 km:n kahta puolta jokainen ,siis satasen päivämatkoja. Vauhdin pidimme sopivan rauhallisena, pakkokin, sillä pohjakilometrejä ei juuri kellään ollut alla. Sovimme seuraavan päivän reissut aina yhteisellä illallisella, niin suunnan kuin kokoonpanonkin.


"Mr Tom"


Päätimme että menemme taas ensi vuonna uudestaan, sillä ei syyttä sanota, että Mallorca on pyöräilijäparatiisin esiaste.


"Muro"


WestFinnTourin tämän vuoden arvontapalkintoina on jälleen kaksi Mallorcan matkaa huhti-toukokuun vaihteelle 2013. Tervetuloa osallistumaan Tourillemme ja vaikka onni ei suosisi arvonnassa niin edulliselle matkalle kannattaa lähteä joka tapauksessa.

Mallorcaterveisin WestFinnTour


"Ensimmäinen päivä - Första dan"



"Viimeinen päivä - Sista dan"


"Petra"


"Paussi"

"Meidän Mäkikauriit - Våra Bergsgetter"








Tervetuloa mukaan 2013! Välkommen med 2013!

"Mallorcalla pyöräily on nautinto – På Mallorca är cyklingen en njutning"


Etusivu-Första sidan